Vierailu Rajavartiolaitokseen
maanantaina 1.6. kello 15.45–17.30
Vilhonvuorenkatu 6, Helsinki
Rajavartiolaitos on sisäisen turvallisuuden viranomainen, joka toimii sisäministeriön johdolla. Toiminnan päämääränä on rauhallisten olojen säilyttäminen maan rajoilla.
Rajojen valvontaa toteutetaan paitsi maalla myös merellä, jossa valvonnan rungon muodostavat merivartioasemat. Rajavartiolaitos on myös johtava meripelastusviranomainen ja vastaa ympäristövahinkojen torjunnasta avomerellä.
Itämeri on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista, jonka viimeaikaisiin turvallisuusuhkiin lukeutuvat esimerkiksi kaapelirikot, huonokuntoiset varjolaivaston alukset, satelliittipaikannusjärjestelmien häirintä sekä Suomen ilmatilaan suuntautuneet droonit.
Millaista on Rajavartiolaitoksen merellinen toiminta ja millaisia ajankohtaisia kysymyksiä meriturvallisuuteen liittyy juuri nyt?
Tule kuulemaan lisää, kun HSJ vierailee Rajavartiolaitoksen esikunnassa Sörnäisissä! Pohjoisen Itämeren turvallisuustilanteesta meille kertoo meriturvallisuusjohtaja Mikko Hirvi. Osallistujilla on mahdollisuus esittää ennakkokysymyksiä ilmoittautumisen yhteydessä.
Tämä vierailu on tarkoitettu ensisijaisesti aktiivista journalistista työtä tekeville jäsenillemme Rajavartiolaitoksen linjauksen mukaisesti.
Vierailu on maksuton ja mukaan mahtuu 20 HSJ:äistä. Vierailu alkaa kello 15.45 - saavuthan paikalle ajoissa! Ilmoittautua kannattaa myös jonoon vapautuvien paikkojen varalta.
Turvajärjestelyjen vuoksi tarvitset mukaasi henkilöllisyystodistuksen. Välitämme osallistujatiedot Rajavartiolaitokseen etukäteen.
Ilmoittaudu viimeistään 24.5.
Lämpimästi tervetuloa!
kuva: Rajavartiolaitos