Tapahtuman oletuskuva

FAO:n, NOT:n ja HSJ:n Rajalla -elokuvailta

30.9.2025 17:30

Kino Engel

Rajalla-elokuvailta

tiistaina 30.9. kello 17.30 alkaen

Elokuva Kino Engelissä, Sofiankatu 4, Helsinki  
Jatkot ravintola Baccossa, Pohjoisesplanadi 9, Helsinki 

Lähde leffaan! Helsingin Seudun Journalistien sekä Radio- ja televisiotoimittajien liiton osastojen, Freelance-Ammattiosasto FAO:n ja Nelosen ohjelmatyöntekijöiden NOT:n, yhteistä verkostoitumisiltaa vietetään Torikortteleissa 30. syyskuuta.

Kino Engelin 2-salissa esitetään maaliskuussa ensi-iltansa saanut dokumentti Rajalla. Vuonna 2021 Parikkalan kunnassa odotetaan toiveikkaasti uuden rajanylityspaikan avaamista ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan 2022 on kuitenkin suuria vaikutuksia pienen kunnan elämään. Vuonna 2023 Parikkalassa elätäänkin jo Euroopan pisimmällä Nato-rajalla.

Illan vieraiksi saapuvat elokuvan ohjaaja Elina Hyvärinen ja tuottaja Mina Laamo, jotka vastaavat yleisön kysymyksiin ja kertovat dokumentin tekemisestä.

Engelin pieneen saliin mahtuu 55 osallistujaa. Maksuton näytös alkaa kello 17.30. Saavuthan paikalle ajoissa. Esityksen yhteydessä tarjotaan lasillinen kuohuvaa. Elokuvailta päättyy noin kello 19.30. Voit ilmoittautua myös jonoon, mikäli kaikki paikat on varattu.

Jatkot

Voit ilmoittautua myös elokuvaillan jatkoille. Nautimme italialaisesta ruoasta ja toistemme seurasta ravintola Baccossa (Pohjoisesplanadi 9). Mukaan jatkoille mahtuu 40 ensin ilmoittautunutta.

Yhdistykset tarjoavat osallistujille pizzan tai pääruoan ravintolan listalta 25 euroon asti, mutta juomat ja muut mahdolliset ravintolassa tilattavat ruoat ovat omakustanteisia. Annos on kerrottava ilmoittautumisen yhteydessä, tutustu menuun siis ensin.

Katso tarkemmat ohjeet ja peruutusehdot alta.

Illan kulku

  • Kello 17.30–18.45 Rajalla-elokuvan näytös Kino Engelin salissa 2
  • Kello 18.45–19.30 Elina Hyvärinen ja Mina Laamo kertovat elokuvan teosta
  • Näytöksen jälkeen siirtyminen ravintola Baccoon (noin 100 metrin päässä Kino Engelistä)
  • Kello 19.45 jatkot ja ateria ravintola Baccossa. Ravintola sulkee ovensa torstaina kello 22

Ilmoittautumisohjeet ja vahvistus

  • Valitse sivun alareunasta paikka oman yhdistyksesi (HJS/FAO/MOT) mukaan, jotta pääset ilmoittautumislomakkeeseen.
  • Valitse lomakkeessa ilmoittaudutko vain 1) elokuvaan tai 2) elokuvanäytökseen ja ravintolajatkoille. 
  • Jos tahdot osallistua myös jatkoille, kerro valitsemasi max. 25 euron hintainen pizza- tai pääruoka-annos Baccon listalta ilmoittautumisen yhteydessä. Suurelle ryhmälle on tehtävä yhtenäinen tilaus etukäteen.
  • Ilmoita valitsemasi annoksen yhteydessä myös ruokavaliotasi koskevat rajoitukset ja allergiat, jotta ne voidaan ottaa huomioon ravintolassa.
  • Ilmoittautumisjärjestelmä lähettää sinulle automaattisen vahvistusviestin osallistumisestasi elokuvailtaan. Huomaa, että saat vielä erillisen vahvistuksen HSJ:n toimistosta, jos olet saanut paikan jatkoille. Viestin saat parin päivän kuluessa ilmoittautumisesta.
  • Koska paikkoja ravintolaan on rajallisesti, emme voi taata, että kaikki halukkaat pääsevät Baccon jatkoille. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä yhdistyksittäin. Jonoon kannattaa ilmoittautua mahdollisten vapautuvien paikkojen varalta. 

Peruutusehdot

  • Tapahtuma on osallistujille maksuton ravintolan omakustanteisia juomia lukuunottamatta. Ylitsepääsemättömän esteen sattuessa peru ilmoittautumisesi välittömästi.
  • 21.9. saakka voit perua ilmoittautumisesi vahvistusviestissä löytyvän linkin kautta. Lähetä peruutuksesta tieto myös ilmoittautumista hallinnoivan HSJ:n toimistoon: johanna.sillanpaa@hsj.fi
  • 22.9. jälkeen peruutuksesta tai ilmoittamatta poisjäännistä peritään 30 euron maksu. Maksusta voi vapautua sairaustodistuksen esittämällä, tai jos tilalle ehditään saada toinen osallistuja. Maksulla paikataan yhdistyksille peruutuksesta koituvia kuluja.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

 

 

 

Paikkoja ei enää tarjolla.

Ajankohta

Alkaa:   30.9.2025 17:30
Päättyy:   30.9.2025 22:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Kino Engel

Sofiankatu 4
00170 Helsinki

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Lisätiedot

Toiminnanjohtaja Johanna Sillanpää

+358 50 5522 045

johanna.sillanpaa@hsj.fi

Tapahtuman järjestävät HSJ:n kanssa yhteistyössä Freelance-Ammattiosasto FAO ja Nelosen ohjelmatyöntekijät ry