Tuoretta tietoa Tilastokeskuksesta
tiistaina 10.2. kello 15–16.30
Teams
Tilastokeskus tuottaa suomalaista yhteiskuntaa kuvaavia tilastoja päätöksenteon tueksi sekä kansalaisten käyttöön. Suomen suurimpien tietovarantojen avulla voi seurata yhteiskunnan kehitystä, ja lukuja järjestelemällä ja vertailemalla on mahdollista löytää myös uutisia.
Miten Tilastokeskuksen tietokantoja käytetään ja millaista tietoa niistä voi löytää? Mitä ajankohtaisia teemoja sisältyy esimerkiksi väestökehityksen tilastoihin? Tule HSJ:n järjestämään webinaariin saamaan tuoretta tietoa ja vinkkejä tilastoaiheiden penkomiseen!
Yliaktuaari ja väestötilastojen asiantuntija Markus Rapo kertoo, miltä Suomen väestökehitys näyttää väestöennusteen ja tuoreimpien tilastojen perusteella. Kuulemme ainakin syntyvyyden ja maahanmuuton kehityksestä tammikuussa päivittyvien, vuoden 2025 ennakkotietojen pohjalta.
Tietoasiantuntija Mikko Niemi jakaa parhaat vinkkinsä Tilastokeskuksen tietokantojen käyttöön ja kertoo, kuinka numeroiden joukosta voi löytää juttuaiheita. Opimme löytämään tuoreimpia lukuja eri aiheista, rajaamaan niistä haluamamme tiedot ja lataamaan tuloksen omalle koneelle.
Tilaisuus soveltuu kaikille tilastotiedosta kiinnostuneille. Aikaa on varattu myös keskustelulle, ja ennakkokysymyksiä voi esittää jo ilmoittautumisen yhteydessä.
Webinaari on maksuton, eikä sitä tallenneta.
Ilmoittaudu webinaariin viimeistään 8.2. Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse Teams-linkki webinaaria edeltävänä päivänä.
Lämpimästi tervetuloa!